Ihan vaan kahville



Seuraavaksi oli etsittävä ihminen, jonka kanssa voisin kokeilla fantasioideni toteuttamista. Löysin hänet eräästä nettiyhteisöstä, ja kirjoittelimme muutaman viestin. Hän asui melko lähellä, joten tapaaminen olisi hyvinkin mahdollista. Emme vaihtaneetkaan kovin montaa viestiä ennen kuin sain jo kutsun kahville. Mitään pelättävää ei olisi. Tapaisimme julkisella paikalla, huoltoaseman rauhallisessa reunapöydässä, ja minun tarvitsisi olla vain itseni. Siinä ei suuria vaatimuksia ole: ole vain itsesi! Vielä mitä! Miten minä voin olla oma itseni? Ensiksikin, pitää ottaa huomioon, että minulla on aikuisikäni mittainen suhde yhden miehen kanssa takana. En ole tottunut käymään treffeillä. Saatika sitten tällaisilla treffeillä! Kahvilla ihan vaan pokkana keskustelemassa seksistä, mielihaluistani, toiveistani ja siitä, mistä en ehdottomasti siellä sängyn puolella tykkää. Hyvänen aika sentään! Minä, nelikymppinen äiti-ihminen. Ihan vaan pitäisi olla oma itsensä, kun tuollaisia juttelee vieraan miehen kanssa, jonka näkee ensimmäistä kertaa. Voitte uskoa, että puntissa tutisi, kun kauniina syysaamuna nousin autosta huoltoaseman pihalle. 

Menen kahvilinjastolle, otan teen. Vilkuilen jo, näkisinkö Häntä. Tunnistanko häntä edes, enhän ollut nähnyt kuvaakaan. Näyttääkö joku täällä sellaiselta? Tiedätkö....sellaiselta dominoivalta? Jolla olisi jotenkin tiukka katse tai jotain? Kassa ottaa maksun ja on astuttava rohkeasti eteenpäin. Tuolla ikkunan vieressä Hän taitaa olla....Voisin kuvitella, että matka mestauspaikkaan on tuntunut yhtä pitkältä kuin tuo matka, jonka kävelen pöydän luo. Hän katsoo minua, enkä tiedä, minne katsoisin. Istun pöytään ja tervehdin ujosti.

Hänellä on syvä katse. Silmät, jotka osaavat nähdä sieluuni asti. Katse porautuu jonnekin tosi syvälle. Aina välillä katse hellittää, ja silloin voin taas hengittää. Jutella niitä näitä. Sitten se katse taas tulee esille ja vatsanpohjassa lentelee perhosia. Tuo on se domin katse. Se, jonka kuvittelinkin kohtaavani. Tai toivoin kohtaavani. Sillä sen katseen alla minussa tulee esille sub, uhmakas sub. Se ihminen, joka on aivan liian pitkään joutunut olla piilossa muiden katseilta. Kiusotteleva, periksiantamaton, uhmaileva sub, joka pohjimmiltaan haluaisi alistua. Mutta tajuan jo samantien, että ilman tuota katsetta en tulisi koskaan alistumaan. Ja hän tietää sen. Hän tietää, että en ole saalis, joka vain odottaa noutajaansa, vaan minut tulee kesyttää. 

Sitten se alkaa, pieni tahtojen taistelu jo siinä kahvipöydässä. Hän käskee minua menemään vessaan, riisumaan pikkuhousut ja laittamaan farkut takaisin jalkaan. Haluaa nähdä, miten hyvin minä tottelen käskyjä. Tuijotan häntä pitkään, hän tuijottaa takaisin. En voita tuota tuijotuskilpailua, joten käännän katseen alas. Laitan vastaan, keksin tekosyitä, miksi en voisi noudattaa hänen käskyään. Hän vain jatkaa tuijotustaan. Sekunnit matelee. Miten kostunkaan tuon tuijotuksen alla. Samaan aikaan mielessä risteilee ajatuksia: "Mitä olen tekemässä? Ihanko tuosta vain tottelisin vieraan ihmisen käskyä?" Yritän taas voittaa tuijotuskilpailun, mutta häviän kerta toisensa jälkeen. Jokin tuossa katseessa ja syvällä olevasssa alistumisen halussani saa minut viimein nousemaan pöydästä ja kävelemään punastellen vessaan. 

Miten kovin olisinkaan halunnut vastustella, mutta miten paljon enemmän halusin alistua. Halusin kokea, miltä tuntuu tällainen järjenvastainen sokea käskyn noudattaminen. Riisun kosteat pöksyni, myttään ne käsilaukkuuni ja laitan farkut takaisin jalkaan. Tuntuu oudolta. Alastomalta, tuhmalta. Kävelen takaisin kahvioon. Jokainen askel saa minut hyvin tietoiseksi siitä, että farkkujeni alla ei ole mitään. Tuntuu, kuin kaikki muutkin tietäisivät sen. Istun pöytään ja sanon punastellen, että tehtävä on suoritettu. Hän on tyytyväinen. Sanoo, että Herran sana on laki. Tuhahdan, vaikka nuo sanat tuntuvatkin hyvältä.

Siinä se viimein oli. Ensimmäinen tapaaminen oikean domin kanssa. Olo oli todella onnellinen, helpottunut ja kevyt, kun ajoin kahvilasta kotiin. Olin tehnyt jotain todella suurta. Ottanut ensimmäisen suuren askeleen kohti uutta elämääni. Minulla oli voittajaolo, uudestisyntynyt olo, ja olisi tehnyt mieli julistaa koko maailmalle, mitä olen juuri tehnyt. Julistamisen sijaan merkitsin kalenteriin päivän ja kellonajan: Tapaaminen D:n kanssa. Pian saisin tietää, olisiko kaikki fantasiani ollut parempi jättää pelkästään fantasioiksi.


Kommentit