Minä putoan!



Hehkuessani mieletöntä hyvää oloa, energiaa ja itsensä voittamisen tunnetta session jälkeen, en voinut kuvitellakaan, millainen tunne minulla seuraavana päivänä olisi. Älkää käsittäkö väärin, toki olo oli kaikin puolin fyysisesti hyvä, enkä katunut mitään, mutta minut valtasi voimakas pahaolo, johon on bdsm-piireissä oikea nimikin: subdrop. Toki tuota droppaamista voi aivan hyvin olla dominoivallakin osapuolella, mutta minun kohdallani puhun subdropista. Mitä siis tapahtui?

Vaikka olin fyysisesti ja henkisesti nauttinut sessiosta edellisenä päivänä enemmän kuin osasin haaveillakaan, niin seuraavana päivänä minulle iski aivan kauhea ikävä ja suru. Ajattelenkin droppaamisen niin, että mitä mahtavampi ja todellisuudesta pois vievämpi sessio on ollut, sitä suurempi droppi voi tulla. Ikään kuin suru tulee siitä, että kaikki kiva on loppunut, ja myös kehon hormonitila on taas palannut normaaliksi. Enää ei  piiskauksesta tullut mahtava mielihyvähormonin nousu vaikuttanut kehossani. Enää ei minulla ollut kutkuttavaa odotuksen tunnetta vatsassani, ei kivun tunnetta pakaroillani. Olin nauttinut sessiosta niin paljon ja päässyt viimeisistäkin kinkykaapin kahleista irti, etten olisi halunnut millään tuon olotilan loppuvan. Niinpä tuntuikin karulta maata seuraavana päivänä ihan yksin omalla sohvalla, vain piiskauksen jättämät jäljet pakaroillani. 

Minulle tuli myös kauhea ikävä Herraa. Mikä tuntui toisaalta todella hassulta, sillä olimmehan nähneet vasta kaksi kertaa, eikä meidän ollutkaan tarkoitus millään lailla muodostaa parisuhdetta. Siltikin kaipasin hänen kainaloaan, rauhoittavia otteitaan ja jämäkkää dominointiaan. Kaipasin kaikkea, mitä olin edellisenä päivänä tuntenut, enkä olisi millään halunnut lähteä sieltä suloisen alistumisen kuplasta ulos ja palata taas tavalliseen elämään takaisin.

Onneksi Herrani oli kokenut bdsm-maailmassa ja osasi jo etukäteen varottaa minua droppaamisesta. Olin kyllä etukäteen varma, etten sellaista tulisi kokemaan. Siispä, kun Herra kysyi seuraavana päivänä vointiani, tuntui minusta vähän nololta myöntää, että olo on surullinen. Jotenkin tuon uhmakkaan subin oli vaikea myöntää olevansa heikko, vaikka eihän droppaamisessa siitä ole edes kyse. Keskustelimme asiasta pitkään ja sain kertoa tunteistani. Herra kuunteli, lohdutti ja tsemppasi. Sanoi kaiken olevan aivan normaalia, ja tunteiden helpottavan kyllä. 

Ja niin ne helpottikin. Puhuminen auttoi paljon, ja hyväksyin tunteeni. Normaali arki vei nopeasti mennessään, ja sessio oli enää vain ihana, kutkuttava muisto mielessäni. Tai ei se ehkä pelkkä muisto ollut, se oli esimakua tulevasta. Sillä nyt, saatuani maistaa bdsm:n ihanaa, makeaa mahlaa, janosin sitä yhä enemmän! Halusin saada yhä vain enemmän tietoa, enemmän kokemuksia, oppia itsestäni uutta ja löytää itseni. Tuolloin ensihuumassa en tiennyt, että tämä opintojen tie tulisi olemaan vielä kivikkoinen ja hyvin mutkainen. 

Kommentit